Time to write

Elämää maaseudulla – sydämenasiana kotimainen ruoka, maaseutu ja sen monet mahdollisuudet.

Juureni ovat vahvasti maaseudulla ja maataloudessa, kotitilallani Niemelässä. Kuusitoistavuotiaana lähdin kokeilemaan siipiäni Kuopioon, jossa kävin lukion ja opiskelin matkailualan restonomiksi. Kaipuu takaisin maaseudulle oli aika ajoin mielessä, vaikka kaupungissa asumisessa omat mukavat puolensa olikin. Opiskelujeni aikana ja valmistumisen jälkeen olen tehnyt monenlaisia asiakaspalvelutehtäviä mm. hotelli- ja ravintola-alalla sekä kaupan alalla.

Seitsemän vuoden kaupunkielon jälkeen, päätimme mieheni kanssa muuttaa takaisin juurilleni Maaningalle vuonna 2013. Ostimme oman tuvan ja menimme naimisiin. Mieheni perusti ystäviensä kanssa oman yrityksen ja minä päätin lähteä opiskelemaan agrologiksi Savonian monimuotolinjalle kotitilani lähestyvän sukupolvenvaihdoksen myötä. Aloitin opinnot vajaan vuoden ikäisen neidin kanssa ja meitä ilahduttamaan saapui opintojeni aikana myös pieni pellavapäinen poika. Monimuoto-opiskelu ja läheisten apu mahdollisti opintojen suorittamisen pikkulapsi arjen keskellä.

Maaseudun elinvoimaisuus sekä kotimainen ruoka ovat minulle sydämen asia, jotka saivat lähtemään mukaan myös MTK Maaningan paikallisyhdistyksen ja maaseutunuorten toimintaan. Olen ollut nyt vuoden mukana MTK Maaningan yhdistyksen johtokunnassa ja Pohjois-Savon maaseutunuorten valiokunnassa. Luottamustehtävien myötä olen saanut paljon ajankohtaista tietoa alasta, päässyt kouluttautumaan ja verkostoitumaan sekä saanut uusia ystäviä.

Kotitilani lähestyvä sukupolvenvaihdos on saanut pohtimaan tulevaisuutta ruoantuotannon parissa. Usko maaseudun elinvoimaisuuteen, sisäinen palo yrittää ja elää maaseudulla toimivat minulle motivoijina etsiä erilaisia mahdollisuuksia kehittää tilan toimintaa.  Tervetuloa seuraamaan!

2 Comments

  • Tiina

    Kiva kun kirjoitat! ❤️ Meillä on hyvin samanlaiset lähtökohdat elämälle, maatilantyttö minäkin. Mukava seurata tätä!
    Minusta ei tule isona kotitilan jatkajaa, lehmät laitettiin pois jo 2009. Iskä viljelee enää peltoja ja tekee töitä yrittäjänä kodin ulkopuolella.
    Kovasti tsemppiä suunnitelmiisi!

    • NooraMaria

      Kiitos paljon kommentista ja mukava kuulla <3 Meillä oli myös lehmiä noin 15 vuotta sitten, nykyisin kasvinviljelyä, urakointia ja ammattikalastusta 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *