Vähä vähältä

Ilmastonmuutoksesta tulee asiaa päivittäin eri medioiden kautta niin paljon, että se välillä aiheuttaa jonkinsortin ilmastoähkyn. Aihe on toki tärkeä, joten erilaisia näkökulmia, tutkimuksia ja mielipiteitä tarvitaan laajemman kokonaiskuvan hahmottamiseksi. Eilen kuuntelin YleX Etusivua, jossa radiojuontajat Hantula ja Latvala keskustelivat, pitäisikö elintarvikkeisiin tulla tieto sen hiilijalanjäljestä. Keskustelu herätti minussa paljon ajatuksia, joista päätin lähteä kirjoittamaan.

Lähtökohtaisesti hiilijalanjäljen ilmoittaminen elintarvikkeissa kuulostaa hyvältä idealta, koska sillä voidaan lisätä tietoa omien valintojen vaikutuksista ilmastoon ja pyrkiä vähentämään niitä. Asia ei ole kuitenkaan ihan niin yksinkertainen, koska ruoalla on monia muitakin vaikutuksia niin globaalilla, alueellisella kuin paikallisellakin tasolla. Se tekee oman valinnan oikeellisuuden tulkitsemisesta paljon monimutkaisempaa. Otetaanko huomioon tuotteen vesijalanjälki, sen muut ympäristö- ja kuljetusvaikutukset, tuotantoon liittyvien ihmisoikeuksien, talouden ja työllistävyyden näkökulmat? Onko tuote tuotettu samoilla kriteereillä, mitä esimerkiksi meillä kotimaassa tulee noudattaa? Onko ruoka turvallista?

Minua jäi mietityttämään radiojuontajien pohdinta siitä, millä tasolla kuluttajat tällä hetkellä tiedostavat omien valintojensa ilmastovaikutukset. Radiojuontajille, niin kuin monelle muullekin, nousi ensimmäisenä mieleen punaisen lihan kulutuksen ilmastovaikutukset. Suomessa lihan- ja maidontuotanto perustuu hiiltäsitovaan nurmeen, mikä tekee siitä monin verroin ilmastonmuutoksen kannalta kestävämpää kuin esimerkiksi monissa muissa maissa käytetty soija. Soijan viljely aiheuttaa etenkin sen pääviljelyalueilla metsäkatoa ja luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Toinen vähintäänkin yhtä tärkeä näkökulma liittyy puhtaaseen veteen. Suosittelen lukemaan aiheeseen liittyen Maaseudun tulevaisuuden artikkelin, jossa otetaan huomioon myös vesijalanjäljen näkökulma. Suomesta tulisi siis viedä enemmän tuotteita muualle maailmaan, jossa on puhtaasta vedestä pula.

Radiojuontajat myös miettivät, onko talvella parempi valita kotimaassa kasvihuoneessa tuotettu tomaatti vai ulkomailta tuotu? Siihen he eivät osanneet ottaa kantaa, niin kuin tuskin moni muukaan kuluttaja. En itseasiassa minäkään. Asia jäi kuitenkin kiinnostamaan sen verran, että halusin etsiä aiheeseen liittyen tietoa. Löysin Luken artikkelin, jossa kerrottiin valtaosan kotimaisista kasvihuoneviljelmistä yltävän jo alle espanjalaisen tomaatin hiilijäljen, koska kasvihuonetuotantossa on siirrytty kasvavalla vauhdilla fossiilisista polttoaineista mm. uusiutuvaan kotimaiseen puu- ja peltoenergiaan. Kasvihuonetomaatin hiilijalanjälki vuonna 2017 oli 2,6, kurkun 2,0 ja salaatin 2,7 kiloa hiilidioksidia tuotettua kiloa kohden (Puhtaasti kotimainen). Voi siis hyvillä mielin ostaa kotimaisia kasviksia talvellakin. Tässä siis yksi puoli tomaatista, mitenkäs muut? Pari vuotta sitten mm. MTV uutisoi italialaisen tomaatintuottajan työntekijöiden epäinhimillisistä työoloista. Ulkomaisen elintarvikkeen halpa hinta voi myös viestiä ihmisoikeuksiin liittyvästä ongelmasta. Olisi turhan yksinkertaista selittää suomalaisen elintarvikkeen korkeampi hinta vain pohjoisesta sijainnista aiheutuvista kustannuksista. Täällä palkkataso on korkeampi ja meillä on järjestelmä, joka mahdollistaa epäkohtiin puuttumisen.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta säädetään kansallisilla lailla, jotka ovat toisinaan tiukempia kuin monissa muissa maissa. Jokainen lisävaatimus ja -toimi eläinten hyvinvoinnin lisäämiseen tai ympäristön hyväksi tarvitsee toteutuakseen lisää panoksia ja investointeja viljelijältä. Voidaanko siis kotimaiselta ruoantuotannolta vaatia enemmän, mikäli maahan saadaan samaan aikaan tuoda elintarvikkeita, joita ei meillä saisi tuottaa? Voiko kuluttaja, joka vaatii lisää panostusta eläinten hyvinvointiin ja rajoitteita viljelytoimiin, käyttää hyvillä mielin ulkomailta tuotua ruokaa?

Ruoan turvallisuus on myös yksi tärkeä näkökulma. Siihen vaikuttavia asioita ovat esimerkiksi ammattitaito, lainsäädäntö, valvonta ja luonnonolot. Pohjoisista luonnonoloista on myös etua esimerkiksi erilaisten tautien ja tuholaisten hallinnassa. Meillä torjunta-aineiden käyttötarve on vähäisempi pohjoisen sijainnin ja kasvukautta katkaisevan talven ansiosta. Lisäksi kasvinsuojeluaineiden käyttöön vaaditaan koulutus ja siihen käytettäviä kasvinsuojeluaineita valvotaan ja tutkitaan laajasti. Antibioottiresistenssi, erilaiset haitta-aineiden jäämät tai laiminlyönnit eläinten hyvinvoinnissa aiheuttavat terveysriskejä elintarvikkeisiin.


Antibioottien käytössä tuotantoeläimillä on suuria eroja Euroopan maiden välillä. (Lähde)

En sano, etteikö kotimaassa olisi myös parannettavaa tai muissa maissa mainitsemani ongelmakohdat olisi yleistettävissä. Muuallakin toimitaan varmasti myös mahdollisimman hyvin maan käytäntöjen ja lainsäädännön mukaan, mutta ne voivat olla hyvinkin erilaiset kuin meillä Suomessa. EU:n ulkopuoliset maat ovat vielä oma lukunsa, kuten uutisistakin on voinut huomata Brasilialainen liha, Kiinan maitojauhe sekä sikarutto ja niin edelleen… Onko ruoka jäljitettävissä, jos pakkauksessa lukee EU tai muut kuin EU maat? Mistä silloin voi tietää, mitä lautaselle saadaan?

Alkutuotannolla on myös merkittävä vaikutus kotimaan talouteen. Kuopio on esimerkiksi maamme suurin maidontuottaja, minkä vuoksi alueen maatalousyrityksillä on suuri merkitys Kuopion taloudelle ja elinvoimaisuudelle. Eikö eurot jäisi mieluummin kotimaahan? Ruoantuotannon ”ulkoistamisen” sijaan voidaan tehdä kotimaisesta entistä kestävämpi?

Ilmastonmuutosasiaan liittyen voisin vielä tuoda yhden noston viime viikolta. Sitra toi selvityksessään ilmi ilmastolaskelmat, joiden mukaan Suomessa on vähennettävä päästöjä 75% vuoteen 2030 mennessä. Se vaatii suuria muutoksia ruoka-, liikkumis- ja asumistottumuksiin. Näitä avattiin hyvin Ykkösaamun podcastissa, jossa haastateltiin Sitran johtavaa asiantuntijaa Anu Mäntyä ja Aalto-yliopiston kestävän liiketoiminnan professoria Minna Halmea.

Sitran selvityksestä nousi maakunnissa huoli, jonka pelättiin tyhjentävän maaseutu. Haastattelussa kuitenkin todettiin kaikkien yhteisen edun olevan hyvinvoiva ja elinvoimainen alkutuotanto ja maaseutu. Kotimainen lähellä tuotettu ruoka on vahvoilla keskimääräistä pienemmän ekologisen jalanjäljen ansiosta. Suomen kasvihuonepäästöt ovat vain 1 promille koko maailman päästöistä, mutta yksittäisen henkilön keskiverto hiilijalanjälki on kuitenkin verrattain korkea, minkä takia jokainen voi omalla kohdallaan miettiä missä parantaa. Yksilötason tarkastelun lisäksi olisi puututtava yhä enemmän myös suuremman mittakaavan ympäristöongelmiin, kuten ruokajärjestelmästä aiheutuvaan ruoan haaskaukseen ja hävikkiin. Sama koskee myös nykypäivän lyhyen elinkaaren tuotteita, tehdään paljon ja halvalla.

Ruoantuotanto on monimutkainen kokonaisuus, jonka eri ulottuvuuksien yhteensovittamiseksi ja niiden keskinäisvaikutuksien ymmärtämiseksi tarvitaan yhä enemmän monitieteistä yhteistyötä. Ilmastonmuutokseen liittyviä vaikutuksia ja ehdotuksia toimista ajatellaan välillä liian mustavalkoisesti näkemättä kokonaiskuvaa. Yksittäisten ihmisten kulutustottumuksiin voidaan saada aikaan pysyviä ja kestäviä muutoksia, kun ne ovat realistisia ja mielekkäitä toteuttaa. Hiilijalanjäljen pienentäminen ei tarkoita lihasta, autosta tai matkailusta luopumista kokonaan, vaan mielestäni kunkin omassa arjessa toteutettavissa olevien keinojen etsimistä vähentää omia ympäristövaikutuksia. Niin kuin eilen lapsille lukemassani iltasadussa sanottiin ” Asiat opitaan aina vähä vähältä”.

Mitkä ovat sinun ajatukset aiheen tiimoilta? 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *